Lohjan Pallo Ry aloittaa yhteistyön LaLiga-seura RCD Espanyolin akatemian kanssa valmennuksen kehittämiseksi

Lohjan Pallo Ry on solminut sopimuksen seuran valmennuksen kehittämisestä RCD Espanyolin akatemian kanssa. RCD Espanyol tunnetaan ammattimaisesta tavastaan kasvattaa jalkapallon pelaajia. RCD Espanyolin pohjoismaiden akatemioiden takana toimii Xavi Gurri, joka vaikuttaa tällä hetkellä Egyptin maajoukkueen apuvalmentajana. Aiemmin Espanyolin akatemia on toiminut pohjoismaissa vain Ruotsissa ja vuoden alussa toiminta on käynnistynyt myös Suomessa. Yhteistyö Lohjan Pallon kanssa alkaa maaliskuun aikana. 


Toiminnan sisältönä on LoPa:n juniorijoukkueiden toiminnan tukeminen ja valmennuksen kouluttaminen Espanyol akatemian pelifilosofian ja ohjauksen mukaisesti. Toiminnasta tulee vastaamaan Espanyol akatemian valmentaja Antonio Mejías López. Joukkueiden käytännön toiminnassa yhteistyö tullaan näkemään kuukausittaisina käynteinä harjoituksissa, joissa Espanyol akatemian valmentaja käy mentoroimassa valmentajia. Espanyol akatemian vastuulle kuuluu harjoittelun suunnittelua ja valmentajien koulutusta. Omille valmentajillemme tämä on loistava mahdollisuus saada tukea omaan päivittäiseen toimintaan harjoituksissa ja peleissä sekä kehittää osaamistaan.

Yhteistyön avulla seura haluaa panostaa joukkueiden toiminnan laadun parantamiseen.  Se tapahtuu opettamalla, ohjaamalla ja tukemalla valmentajia omassa joukkueessaan.  Seuran sisällä yhtenäistetään harjoituksien sisältöä ja luodaan yhteisiä tavoitteita. Espanyolin akatemian valmentaja käy säännöllisesti jokaisen joukkueen harjoituksissa ja on siten joukkueen valmentajien käytettävissä. Toimintaa tuetaan jokaisella tasolla, ei ainoastaan kilpatasoilla, jolloin kaikki hyötyvät. Tavoitteena on parantaa pelaajien henkilökohtaista taitotasoa ja pelin ymmärtämistä eri tilanteissa. Motivoituneita pelaajia tuetaan kehityksessä pienryhmien harjoituksilla.

Jalkapallotaidoissa panostamme myös siihen, että pelaajat oppivat kunnioittamaan kanssapelaajia sekä ymmärtävät yhteistyön ja kurinalaisuuden tärkeyden harjoittelussa. 

Lohjan Pallo toivoo pitkää ja menestyksekästä yhteistyötä RCD Espanyolin kanssa ja toivottaa akatemian valmentajat lämpimästi tervetulleiksi osaksi jalkapalloperhettämme!