Lohjan Pallo P10

Tule mukaan pelaamaan!

Kesän 2022 kohokohta oli koko porukan reissu perinteikkääseen Ålandia Cupiin, Ahvenanmaalle. Upeiden kokemusten ja muistojen lisäksi mukaan tarttui myös Lohjan Pallolle historiallinen mestaruuspokaali. 

"Pitkään odotettu turnausmatka onnistui erinomaisesti. Vahva yhteisöllisyys loi iloisen tunnelman, joka kantoi aina mestaruuteen asti." 

-Markus Kollin, vastuuvalmentaja

Lohjan Pallon  P2010 joukkue

Lohjan Pallon P10 joukkueessa pelaa n. 40 reipasta vuonna 2010 syntynyttä poikaa. Olemme jakaneet pojat kolmeen peliryhmään (valkoiset, siniset ja mustat) siten, että jokainen saa omalle taito- ja tahtotasolleen sopivasti pelejä.

Olemme aktiivinen joukkue ja harjoittelemme normaalisti ainakin kolme kertaa viikossa, pelaamme sarja- ja harjoituspelejä sekä osallistumme erilaisiin turnauksiin. Lisäksi meillä on halukkaille oheisharjoitteita. Kukin voi harrastaa omien tavoitteidensa ja motivaationsa mukaisesti. 

Kesäajan treenit:

  • Tiistaisin klo 17.00 - 18.45 (Asemanpellon nurmi, Munkkaankuja)
  • Keskiviikkoisin klo 17.00 - 18.45 (Taimiston tekonurmi, Taimistonkatu 1)
  • Perjantaisin klo 17.00 - 18.45 (Taimiston tekonurmi, Taimistonkatu 1)

    Mahdollisista poikkeuksista harjoituksissa ilmoitetaan aina joukkueen myClub -sivuilla.

 

P.S. Seuraa joukkueen arkea Instagramissa: @lopap2010

(tai klikkaa hiukan alempaa sivulta IG-julkaisuihin, ilman kirjautumista)

Uudet pelaajat aina tervetulleita!

Joukkueeseen liittyminen tapahtuu ottamalla yhteyttä joukkueenjohtajaan joko puhelimitse 0405532828 tai sähköpostitse p10@lohjanpallo.fi. 

Tutustuthan uuden pelaajan tulostettavaan tervetuloa-dokumenttiin (alla). Sen yhteydessä on myös yhteystieto-osio, jonka voit halutessasi täyttää valmiiksi ja tuoda mukanasi ensimmäisiin harjoituksiin. 

Tämän jälkeen liitytään joukkueen myClubiin, josta löytyy ajantasainen tieto harjoitus- ja peliajoista. 

Pelaaja voi tutustua toimintaan maksutta kuukauden ajan, ja päättää tämän jälkeen, liittyykö joukkueemme matkaan. 

Kauden 2022-2023 sarjat

Talvella osallistuimme talvisarjoihin:

  • P13 Winterliiga, kilpa
  • P13 Winterliiga, haaste
  • P13 Talviliiga, eliitti (11v11)

Syksyllä 2023 pelaamme piirisarjaa:

  • P13 Kakkonen
  • P13 Kolmonen
  • P13 Nelonen
  • P13 Vitonen

Huuhkajaliiga (osana Palloliiton Huuhkajapolun tapahtumia)

Joukkueen Kalenteri

Kustannukset

Joukkueella on käytössä Lohjan Pallon joukkuemaksumalli, jossa kustannukset tasataan ympäri vuoden siten, että ne sisältävät joukkueelle oleellisimmat (harjoitusvuorot, piirin turnaukset jne.) jalkapallon harrastamiseen, ja samalla mahdollistavat joukkueen jatkuvuuden.

Joukkueen kuukausimaksu vuonna 2023 on 65 €/kk.

Näiden kustannusten lisäksi tulee Lohjan Pallon vuotuinen jäsenmaksu (70€) sekä lisenssi- ja vakuutuskustannukset (42 € + 40 €/vuosi).

P2010-varusteet löytyvät LoPan omasta Seurakaupasta.

 

Joukkueen dokumentit

Vastuuhenkilöt

JOUKKUEENJOHTAJAT

Tero Nordström
p10@lohjanpallo.fi
puh. 0405532828

Kati Kollin (peli- ja turnausasiat)
p10@lohjanpallo.fi
puh. 0415376622
 

VALMENTAJAT

Markus Kollin (vastuuvalmentaja)
p10.valmentaja@lohjanpallo.fi

puh. 0400188460

Mikko Lindberg

Niko Sundell

Miikka Vuorinen

Petra Vuorinen

 

VARUSTEVASTAAVA

Jani Linnamaa
p10.varustevastaava@lohjanpallo.fi
 

RAHASTONHOITAJA

Jenni Ala-Hongisto
p10.rahis@lohjanpallo.fi

 

Pelaajat

0 - varattu -
1 - varattu -
2Severi Virmavaara
3Matias Tirkkonen
4Joel Itkonen
5Joel Loikkanen
6Konsta Nevalainen
7Abdou Bah
8Peetu Vuorinen
9Eemil Nordström
10Lauri Javanainen
11Samuel Lindberg
12Miko Katas
13Anton Väre
14Topias Etelätalo
15Max Kaksonen
16Kuisma Laurila
17Uuno Terri
18Yuhan Ye
19Neo Ylönen
20Vertti Koski
21Elmeri Kurki
22Hiski Mansner
23Eino Murtovuori
24Jere Igo
25Enri Beloff

Pelaajat

26Artturi Kajeniemi
27Valto Hagström
28Julius Blomberg
29Marks Golubevs
30Väinö Rask
31Viljami Linnakoski
32Pyry Kumpula
33Akseli Kollin
34Kasper Alander
35Julius Koikkalainen
37Oskari Mäkelä
38Oskar Söderlund
40Ville Jokela
41Joonas Ryönänkoski
42Benjamin Pasma
43Arttu Muurinen
44Markus Linnamaa
45Niclas Nurmi
50Jesse Hakulinen
51Niilo Lahtinen
52Onni Hoikkala
54Emil Harju-Jeanty
60-63 - varattu -
71Iiro Pajari
72Sami Suomi
76Manu Liski
77Kaaro Rusi
91Veeti Laitila

Tämän jengin menossa mukana

Alta kuvia klikkaamalla pääset kurkistamaan matkaamme tähän mennessä. Kuvia, videoita ja pieniä sekä isompia tarinoita joukkueestamme.  

                                                TERVETULOA MUKAAN!

 Kuvia Kymppipoikien matkan varrelta